30.12.2008 - Uusi vuosi (vanhat kujeet)

Kulunut vuosi oli udofinlandin ensimmäinen. Nyt kun on päästy vauhtiin, niin hommaa jatketaan totuttuun tapaan jatkossakin.

Mitä sitten voidaan odottaa vuodelta 2009?

Tällä hetkellä U.D.O. pitää hyvin ansaittua taukoa, keräten voimia ja idoita uutta levyä varten, (Levy julkaistaan 2009). Ensivuonna yhtye tekee satunnaisia festarikeikkoja (näillä näkymin Suomessa bändiä ei nähdä kesän aikana). Oletettavasti uutta levyä kuitenkin seuraa kiertue, jolla yhtye luultavammin nähdään myös Suomessa.



27.10.2008 - Uutta sivustolla!

Lehtileikkeet

Udofinland on avannut pienimuotoisen arkisto Suomessa julkaistuista U.D.O.:a ja Acceptia käsittelevistä lehtijutuista. Toistaiseksi juttuja ei ole kovin paljon, mutta mukana on varsin vanhaakin materiaalia. Lehtileikkeet löydät multimediaosion alta, tai suoraan tästä linkistä.
(päivitetty 2.11.08)

Historiaa

Myöskin historia osio on VIHDOINKIN päivitetty. Jatko osa on tulossa tuonnenpana. Alkuvuosista pääset lukemaan tästä



13.10.2008 - Mastercutor alive saatavilla nyt!

Uusi Mastercutor Alive Dvd on nyt vihdoin saatavilla Suomessakin. Alunperin LevykauppaX lupaili liveä jo 8.10, mutta julkaisu siirtyi. Tällä hetkellä liveä saa 2dvd:n tai 2 cd:n versiona. Ne jotka tahtovat ostaa 2cd+1dvd, joutuvat kuitenkin odottelemaan vielä 22.10 asti.


29.09.2008 - Tältä se näyttää!!

Katso The Wrong Side Of Midnight video tästä linkistä

Suomalaiset joutuvat odottamaan julkaisua vielä jonkin aikaa, mutta tässä hieman esimakua tulevalta DVD:lä.
yhtyeen virallisilta sivuilta voit katsoa myös kappaleen "Mastercutor"


23.09.2008
Maistiaisia Mastercutor Alivelta

Tarkemmat päivitykset (13.07.2008)

Halukkailla on nyt mahdollisuus kuunnella 3 kappaletta tulevalta Mastercutor Alive liveltä. Maistiaiset löytyvät yhtyeen virallisilta sivuilta. Virallinen julkaisupäivä on perjantaina 26.09.


22.09.2008
Mastercutor Aliven ennakkotilaus

Mastercutor Alive:n julkaisu lähestyy. Virallinen päivä on 26.9., mutta Levykauppa X:n mukaan ilmestymispäivä on vasta 8.10. Ennakkotilaukset voi tehdä täältä.


02.09.2008 Kuvagalleria avattu



Udofinland on avannut kuvagallerian, johon on tarkoitus kerätä fanien ottamia kuvia Udon ja Acceptin Suomenvierailuilta.

Itse galleriaan pääsee Multimedia osiosta.


08.08.2008 - Mastercutor Aliven kansitaide






30.07.2008 - Live DVD:n nimi julki!

Mahdollisesti 26. syyskuuta julkaistavan Live dvd:n nimi on "Mastercutor alive".

Julkaisijana toimii "ZXY Music". Julkaisusta on saatavilla seuraavat versiot:
- Tupla DVD (sisältää bonus materiaalia + tupla CD:n.
- DVD ilman bonuksia
- Tupla CD


22.07.2008 - Live DVD/CD

Udofinland ylpeänä esittää (ennen muita) DVD:n sisältö:

DVD 1:
Konsertti Tuttlingen 2008 (sama sisältö kuin Cd:illä)

DVD 2: Bonus material
-Road Movie Russia tour (15 minuuttia)
-Road Movie South America tour (15 minuuttia)
-concert Belarus (30 minuuttia)

CD 1:
Mastercutor
24/7
They Want War
The Bullet And The Bomb
Midnight Mover
Vendetta
Mission No. X
Midnight Highway
The Wrong Side Of Midnight
Breaker
Guitar Solo
Princess Of The Dawn
One Lone Voice
Winterdreams


CD 2:
Living For Tonight
Thunderball
Drum Solo
Man And Machine
Animal House
Metal Heart
Holy
Balls To The Wall
Fast As A Shark
Burning
Outro
I'm A Rebel


(tarkempaa tietoa asiasta lähiaikoina)


13.07.2008 - Foorumi avattu

"The Wrong Side Of Midnight" fanifoorumi on nyt avattu!
Foorumille pääset Tästä linkistä.
Ja ei kun tarinoimaan!


04.05.2008 - U.D.O. DVD KUVATTU


U.D.O. yhtye kuvasi eilisen Tuttlingenin (Saksa) keikkansa, myöhemmin tänä vuonna julkaistavaa live dvd:tä ja live cd:tä varten. Keikkapaikkana toimi loppuunmyyty "Stadthalle", jonka lavalla nähtiin yhtyeen lisäksi myös itse Mastercutor. Konsertin kesto oli noin 2 ja puoli tuntia, joiden aikana kuultiin seuraavat kappaleet:

Intro
Mastercutor
24/7
They Want War
The Bullet And The Bomb
Midnight Mover
Vendetta
Mission No. X
Midnight Highway
The Wrong Side Of Midnight
Breaker
- Kitarasoolo -
Princess Of The Dawn
One Lone Voice
Winterdreams
Living For Tonite
Thunderball
- Rumpusoolo -
Man And Machine
Animal House
Metal Heart
---------------
Holy
Balls To The Wall
Fast As A Shark
Burning
I'm A Rebel




20.04.2008 - Sivusto avattu

Tervetuloa U.D.O.-Finland sivustolle. Sivusto tulee pääasiassa keskittymään U.D.O.:n Suomen vierailuihin.

Sivusto on monilta osin vielä varsin keskeneräinen, eikä sisältöä ole kovinkaan paljon. Lähitulevaisuudessa sivuja kuitenkin päivitetään ja paljon materiaalia lisätään.

Udo Dirkschneider yhtyeineen on vieraillut maassamme (etenkin viime vuosina) suhteellisen tiiviiseen tahtiin, joten tarvitsen TEIDäN apuanne materiaalin kokoamisessa. Parannusehdotuksia, kuvia suomenkeikoilta, settilistoja yms. voi lähettää osoitteeseen pumpkinsalad@hotmail.com.

Tarkoituksena on kasata kattava sivusto suomalaisille U.D.O. ja Accept faneille. Tiedän että MEITä ON PALJON!

T: Antti (sivuston ylläpitäjä)




The Wrong Side Of Midnight Foorumille pääset klikkaamalla banneria.